keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

kurjistumiseen ammuksia paletti näyttää 3: tupakointi ase

(Urban Decay Ammo Palette Look 3: Smoking Gun)
Otsikon hienoudesta saamme kiittää Google-kääntäjää. Tosin Googlen eka ehdotus smoking gun:in suomennokseksi oli smoking gun... Olen istunut aamulla opiskelemassa suomen kieltä, joten ajattelin, että saisin otsikon näpsäkästi kääntämällä sen suoraan. Oma versioni olisi ollut enemmänkin: Rappeutuvan kaupungin Ammuspaletilla 3. meikki: Savuava ase

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Ei koskaan enää & Kirkasvärinen kevätmeikki

Virallinen Project 10 Panin päätösvideo

Vielä kerran voisi todeta, että olipahan rääkkiprojekti, jota en aio ainakaan tollasenaan toistaa enää koskaan. Aloitellessani päätin, että hiusjuttuja ja ihonhoitotuotteita saa ostaa, koska ois tyhmää ennen alottamista alkaa yhtäkkiä hamstrata naamarasvoja jne. Kaikki muu kosmetiikka oli pannassa.



En ole varmaan mitään toista videota varten istunut alas ja filmannut yhtä monta kertaa. Toisinaan aloitan heti alusta, kun olen kerran yrittänyt jotain, mutta tätä piti yrittää monena päivänä, viikkona, eri kuissakin - ja maassa. (Joo, oli pakko laittaa tuo puujalka tuohon...)

Mikä niissä videoissa menee niin pieleen, että ei voi vaan editoida huonoimpia kohtia pois ja ladata? Kyse taitaa olla itsekriittisyydestä.Vaikka olenkin tehnyt jo yhteensä yli 100 videota, niin silti oman naaman katsominen sekä sen julkinen esittely oudoksuttaa joskus. Olenhan kaikkea muuta kuin täydellinen. Internet kaikessa ihanuudessaan on lisäksi paikka, jossa ei pelätä kertoa mielipiteitä suoraan ja harkitsematta. Ei tämäkään video ole maailman sujuvin ja paras, mutta kelpaa jo kuitenkin. :)


Kevätaiheinen kilpailumeikki Sigma Makeupin kilpailuun

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Suomalaiset suosikit

Jos nyt sitten viimein niitä suomalaisia suosikkeja. Valitettavasti tähän ei ole ihmeemmin videopostaajia listattavana, koska kuten todettu, niitä ei suuremmin ole. Sen sijaan luen blogeja. Voisin kuvitella jälleen, että jos olette jostain minun blogiini päätyneet, niin nämä muutkin ovat ehkä tuttuja. Hälläpä väliä, listaan ne silti.

1. ostolakossa.blogspot.com
Maailmani avartui noin vuosi sitten kun törmäsin tähän blogiin. Aiemmin en lukenut blogeja oikeastaan ollenkaan. Olenhan YouTube-tyttö. Tämän blogin seurauksena älysin etsiä muitakin. Ai suomalaisetkin kirjoittaa meikeistä.?! Blogista löytyy arvosteluja laidasta laitaan. Välillä bongaan jonkun Virven suosikeista omaksi uudeksi suosikikseni - joskus taas huomaan, ettei kyseinen tuote olekaan mun juttu.


2. karkkipäivä.indiedays.com
Täällä on enempi meikkikuvia kuin edellisessä, vaikka arvostelujakin köytyy. Lisäksi Sannin tilastoinnostus on tarttuvaa, vaikka en pidäkään kirjaa siitä, mitä luomivärejä kulloinkin käytän. Tosin ois se ehkä jännä tarkkailla, mitä oikeasti tulee käytettyä tuosta omasta varastosta. Hmm... Brändimielikuvia myös ihmetellään. Ihanaa luettavaa kaikin puolin.


3. charmingnails.blogspot.com
Kynsiblogeja en oikeastaan seuraa, mikä johtuu varmaan kahdesta asiasta. Ensinnäkin olen liian meikkikeskeinen, jotta ehtisin laitella kynsiäni ja pitää ne kauniina. Toiseksi mun kynnet on aina vaihtoaikaani lukuunottamatta olleet hirmuisen liuskottuvat, joten ne ei oikein tahdo kasvaa mihinkään. Anyway.
Tässä blogissa on miljoonatsiljoona kuvaa erilaisista kynsistä ja lakkauksista ja lakoista - tosin meikkikuviakin mahtuu mukaan.
(Täällä juuri esiteltiin videopostauksena meikki- ja kynsilakkakokoelmia. Varoitan kuitenkin, että aiheuttaa kuolaamista ja kannattaa ehkä suojata läppärin näppäimistö etukäteen jollain vedenkestävällä. :) Itse rakastan meikkikokoelmien näkemistä. Pari kertaa olen katsonut niitä niin monta putkeen YouTubelta, että sain pahan olon, koska niissä kuva yleensä tärisee ja heiluu koko ajan. :D)


Siinä oikeastaan olikin mun ehdottomat "näitä en vaihda ja Turun sinappia"-suosikkini, mutta kirjanmerkeistäni löytyy pari muutakin.
Lisää suomea YouTubella: Maano,  83mamalicious
Ja pari blogia: Meikkileikkejä, Just Blushing
hmm... kuvittelin tuon blogilistan olevan paljon pidempi, mutta ei siellä kirjanmerkeissä sitten ollutkaan muita.

Jos haluaa katsella lisää suomalaisia meikkivideoita YouTubella, niin kannatta pistää hakusanaksi meikki. Yllättävän yksinkertaista, eikö. :) Tube ei välttämättä tarjoa kaikkia meikkivideoita siinä hakutuloksiensa etusivulla, mutta kun klikkaa yhtä, niin sinne oikealle tulee lista muita videoita, joissa on sana meikki ja niitä voi klikata, ja kohta saatat huomata, että istuit aamukahvin kanssa alas, mutta onkin jo päivällisaika.

Eniten ahdistaa kaikki

Olin eilen ihan päheen hyvällä tuulella heti aamusta. Suunnittelin elämää ja laskin syitä miksi olen onnellinen. Laitoin miehellekin viesti...