maanantai 28. maaliskuuta 2011

Ei koskaan enää & Kirkasvärinen kevätmeikki

Virallinen Project 10 Panin päätösvideo

Vielä kerran voisi todeta, että olipahan rääkkiprojekti, jota en aio ainakaan tollasenaan toistaa enää koskaan. Aloitellessani päätin, että hiusjuttuja ja ihonhoitotuotteita saa ostaa, koska ois tyhmää ennen alottamista alkaa yhtäkkiä hamstrata naamarasvoja jne. Kaikki muu kosmetiikka oli pannassa.



En ole varmaan mitään toista videota varten istunut alas ja filmannut yhtä monta kertaa. Toisinaan aloitan heti alusta, kun olen kerran yrittänyt jotain, mutta tätä piti yrittää monena päivänä, viikkona, eri kuissakin - ja maassa. (Joo, oli pakko laittaa tuo puujalka tuohon...)

Mikä niissä videoissa menee niin pieleen, että ei voi vaan editoida huonoimpia kohtia pois ja ladata? Kyse taitaa olla itsekriittisyydestä.Vaikka olenkin tehnyt jo yhteensä yli 100 videota, niin silti oman naaman katsominen sekä sen julkinen esittely oudoksuttaa joskus. Olenhan kaikkea muuta kuin täydellinen. Internet kaikessa ihanuudessaan on lisäksi paikka, jossa ei pelätä kertoa mielipiteitä suoraan ja harkitsematta. Ei tämäkään video ole maailman sujuvin ja paras, mutta kelpaa jo kuitenkin. :)


Kevätaiheinen kilpailumeikki Sigma Makeupin kilpailuun

3 kommenttia:

  1. Moi olisiko mahdollista jos tekisit jonkun meikin mikä sopii tummansiniseen mekkoon. Ei mielellään mitään kovin näyttävää, mutta niin että olisi jotain. Tekisin sen minun siskon valmistujaisiin. Ja jos sen voisi tehdä suomenkielellä. Olisi tosi ihanaa jos kerkiäisit. Siskoni valmistujaiset ovat kahden viikon kuluttua. Ymmärrän kyllä jos et kerkiä tehdä. :--)

    VastaaPoista
  2. Kiitti tosi paljon :))

    VastaaPoista

Meikkihuoneen taru päättyy

Käytiin juuri kissan kanssa ulkona kävelyllä. Hani yleensä pelkää koiria, mutta tahtotila kaiketi voitti pelon, sillä tällä kertaa se vain k...