sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Meikkihuoneen taru päättyy

Käytiin juuri kissan kanssa ulkona kävelyllä. Hani yleensä pelkää koiria, mutta tahtotila kaiketi voitti pelon, sillä tällä kertaa se vain katsoi, että piti sopivan etäisyyden niihin ja jatkoi tassuttelua omaan suuntaansa. Yleensä Hanille käy "patonkihäntä", kun koiria tulee näköpiiriin, ja kiire luikahtaa pakoon. Hanin häntä siis pörhistyy yhtä paksuksi kuin koko kissa itse, noin kookkaan vehnäpatongin paksuiseksi. Kylminä talvi-iltoina on lenkkeilty vain yläovelta alaovelle, mutta nyt oli sen verran lämmintä, että koirista viis "on tämä miunkin maailma - mau".

Päivät meikkihuoneessa (vakavien aikuisten kesken työhuoneessa, jottei minua luulla ihan tyhjäpääksi "kenellä nyt on meikkihuone??!?!") käyvät vähiin. Edessä on muutto kaksioon ja asuntolainan onnellisiksi omistajiksi.
Olen saanut harvennettua meikkikokoelmaa ihan mukavan tuntuisesti, mutta se ei taida juurikaan auttaa. Yksi luomiväri, tai 500:kin luomiväriä vie verrattain vähän tilaa loppujen lopuksi. Mitä minulla oikeastaan on paikat täynnä, kun meikit säilytän hyvinkin kompaktisti kokoelman kokoon nähden? Jotenkin olen onnistunut täyttämään kokonaisen huoneen ja nyt enimmästä pitäisi päästä eroon.

Kaksiota harkitessamme tuumin hetken hiljaa ja kysyin sitten Vililtä, että tietäisikö hän, missä voisin myydä tietokoneeni. Mies näytti suloisen epäuskoiselta, että miten niin tietokoneen, eihän tietokoneesta VOI luopua. Mulle peli oli heti selvä kun punnitsin, että meikkipöytä vai tietokonepöytä. No daa! Vilillä on ymmärrettävästi suurempi tunneside tähän mun koneeseen. Hänhän tämän on kasannut. Hellästi kiinnitteli virtalähteen ja muut mötikät toisiinsa ja puki kuoren päälle. Herätti henkiin asentamalla käyttöjärjestelmän jne. Tai jotain.

Oikeasti vaikeinta tässä meikkihuoneesta luopumisessa ei ole tavarasta luopuminen tai sen sommittelu entistä pienempiin tiloihin. Vaikeinta on se, että uudessa kodissa ei tule olemaan minun näköistäni paikkaa samalla lailla kuin täällä. You know, vaaleanpunaisia huonekaluja, meikkikuvia seinillä tai yleisesti tyttömäisen näköistä. Miksen voi olla yksi niistä ilolla harmaan sävyillä sisustavista ihmisistä? Ja miksi minä pelkään, että jos en saa haluamani näköistä sängynpäätyä, niin jään tuntemaan oloni vieraaksi tulevassa makuuhuoneessamme? Mielenkiintoista.

Hani muuten lenkin päätteeksi astui vahingossa kylmään sohjolätäkköön. Ilme oli melko tarkkaan "hyivvv....ttu".

2 kommenttia:

  1. Miksi uudessa kodissa ei saa olla sinun näköistäsi? Tai molempien.
    Kompromisseja. Tottakai siellä saa olla sinun näköisesi sängynpääty ja tyttömäisiä asioita. Ja samoten miehen näköisiä asioita. Ei se muuten ole kummankin koti.
    Hyvää muuttoa ja onnea uuteen omaan kotiin! Uutta videota odotellessa. Ikävä on jo.

    VastaaPoista
  2. Tykkäsin sun postauksesta :) Käy kurkkaa myös minun blogini :

    kasinoaiheinen uusi blogini jota kirjoittaa 31 vuotias mies pääkaupunkiseudulta.

    https://kasinokeisarin.blogspot.com/

    T:Kasinokeisari

    VastaaPoista

Meikkihuoneen taru päättyy

Käytiin juuri kissan kanssa ulkona kävelyllä. Hani yleensä pelkää koiria, mutta tahtotila kaiketi voitti pelon, sillä tällä kertaa se vain k...