maanantai 17. heinäkuuta 2017

Eniten ahdistaa kaikki

Olin eilen ihan päheen hyvällä tuulella heti aamusta. Suunnittelin elämää ja laskin syitä miksi olen onnellinen. Laitoin miehellekin viestiä, että kylläpä tykkään työstäni ja elämässä minulla on vielä päämäärinä: (lista, mm. pyhää birmaa ja pianoa). Mietin, että varmaan semmoinen kilowattihymy kaivaa vielä kateellisista kanssaihmisistä ilkeitä kommentteja, mutta ei se silloin haittaa, kun on itsellä niin hyvä olla. Yleensä toki iloinen hymyily saa muitakin hyvälle tuulelle, mutta elävästi mieleen tuli muistikuva siitä, kun kävelin pari vuotta sitten töiden jälkeen kotia iloisesti hymyillen ja joku vastaantulija jupisi mulle, että "vittu mikä läski". Hah, hajoa negatiivisuuteesi, oli vastaukseni.

Entäs sitten tänään? Tänään en tiedä, mitä tekisin hirmu monien asioiden suhteen ja miten niihin pitäisi suhtautua, ja se tuntuu ihan fyysisenä kihelmöintinä leukapielessä. Voi myös olla näppy tulossa.

Levitin eilen kaikki MAC-tuotteeni olkkarin lattialle kokoelmavideota varten. Tulin samalla avanneeksi vanhoja haavoja jälleen kerran. Jouduin lähtemään unelmatyöstäni MACillä ja kaipa se siksi edelleen karvastelee joka kerta, kun paneudun asiaa ajattelemaan. Vaikka nyt kun siitä kysytään, niin voin jo sanoa, että olen onnellinen nykyisessä työssäni enkä enää kaipaa takaisin. Varsinaisesti. 



En joudu työllistämään itseäni ja kantamaan yrittäjyyden taakkaa harteillani. Silti minulla on ekaa kertaa elämässäni melko säännöllisesti meikkejä bookattuna. (Tämä! Pääsen tekemään meikkejä, alusta loppuun, valitsemaan tuotteita, kaunistamaan ihmisiä.) Pääsen leikkimään kaikkien brändien kanssa töissä enkä joudu tukahduttamaan rakkauttani jotain brändiä kohtaan siksi, etten myy sitä. 
Mitä siis jäisin kaipaamaan? Ehkä taiteellisuuden korostamista ja sitä fiilistä, että olen juuri oikean muotoinen pala peliin. Vaikka kyllä mä oikeastaan itseni ihan normaaliksi tunnen vähän joukosta erottuvana. Aina olen vähän erottunut joukosta. Ystäväni kanssa joskus keskusteltiin, että mä nyt vaan olen tavallisten tennispallojen joukossa vaaleanpunainen, pörröinen ja glitteriä pöllähtelevä.

Ok, nyt on jo parempi olla, kun sai avautua asiasta. :)

Mä olen jo kohta vuoden verran käyttänyt paljon enemmän aikaa vloggaamisen pohtimiseen kuin siihen vloggaamiseen. Haluaisin alkaa tehdä YouTube-videoni englanniksi. Kaipaan englannin kieltä ja tunnen, että minulla olisi kauneus- ja tuotevinkkejä annettavaksi koko maailmalle. :D Samalla tunnen kuitenkin pettäväni suomalaiset seuraajani, sillä aikaa tai energiaa ei mitenkään riittäisi kahden eri kanavan pyörittämiseen. Niinpä lataan videon silloin tällöin ja vaan odotan, että mitä päätän, enkä uskalla päättää mitään ja vaan pohdin ja pohdin. 

Ja pohdin.

Ja pohdin...

Pitää mennä pohtimaan paperille.

Meikkihuoneen taru päättyy

Käytiin juuri kissan kanssa ulkona kävelyllä. Hani yleensä pelkää koiria, mutta tahtotila kaiketi voitti pelon, sillä tällä kertaa se vain k...