Synde-COUNTDOWN pv 6: Lahja siskolta

Sisko tuli eilen illalla ja me ollaan jo höpötelty uskonnosta ja parisuhteesta ja töistä ja parannettu maailmaa.
Näin vahingossa synttärilahjani jo autoa purkaessa, joten sain sen heti käsiini.
Sisareni on maailman mahtavin käytännöllisten lahjojen kokoaja. Tuntuu siltä, että sukeltaa tutkimaan aarrearkkua, vaikka loppujen lopuksi tavarat eivät ole kovin erikoisia.
13 (tai12) -vuotiaana muistan saaneeni kenkälaatikollisen toimistotarvikkeita ja sokerina pohjalla oli Princessin cd-levy. Oli niin nappi lahja, että maireana muistelen sitä vieläkin.
Pari vuotta sitten sain lahjakassillisen hammashoitotuotteita. Yksinään hammaslanka tai hammastahna on ehkä njääh, mutta kun hammassälää on koko kassillinen, niin sitä tutkaillessa ja tonkiessa tuntee itsensä lottovoittajaksi. Mikä parasta, nämä lahjat eivät jää hyllylle keräämään pölyä, vaan menevät käyttöön. Millään muotoa ei voi pitää mitään osaa lahjasta rahan hukkaan heittämisenä.

Tänä vuonna:

Tämä vekkuli matkalaukku pääsee pitämään seuraa USA-aiheiselle jo omistamalleni.




Ääriään myöten täynnä! :) Eiku penkomaan!



Sisko "arvasi", että mun on pitänyt muistaa ostaa lisää pumpulilappuja jo pari päivää. Nyt ei tarvitse. :)


Muutakin mielenkiintoista.


Kynsitarroja, aluslakkaa, päällyslakkaa. Jee!

Älkää kysykö, miksi tämä kuva haluaa asettua juuri näin päin. Kynsilakanpoistoainetta, kynsinauhaöljykynä ja viiloja. Sisko tykkää Mavalasta. :)

 Savettit jäi tähän valaistustavaroiden joukkoon vahingossa. Hitsi, mä olen yleensä niin tarkka kategorioistani. Vaaleanpunaisia kynttilöitä ja kynälamppu.

Ps. Jos alkoi tehdä mieli tuollaista laukkua, niin Jyskistä löytyy.

Kommentit

  1. Tosi ihana ja loppuun asti ajateltu lahja! Toi on ihan totta, että käytännönkin tavaroista saa mielenkiintoisia, kun niitä on useampia ja ne pakkaa nätisti (niin kuin nyt tuohon kapsäkkiin). Tästä saa muuten hyvän lahjavinkin itsellekin... Kummityttöni (ja hänen kaksosveljensä) on 11-vuotias, joten tuollainen aarrearkku voisi olla kiva lahja esim. jouluna... Hmmm.... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! :)
      Aattelinkin että tää postaus toimii hyvin inspiraationa lukijoille. :)

      Poista
  2. Hiemanko siisti lahja! Näkee että on mietitty! :)

    VastaaPoista
  3. Käytännölliset lahjat ovat ehdottomasti parhammistoa :) Yksi vuosi saatiin veljeni perheeltä "selvitymis"paketti, johon kuului:
    -vessapaperia
    -hammasharjat+tahna
    -saippuaa
    -suolaa
    -hernekeittoa
    -rättejä
    ja mitä kaikkea muuta siellä olikaan. Mut voi luoja miten nauratti. Maha kippurassa avattiin pakettia, mutta ehdottomasti yksi parhaimmista mitä ikinä ollaan saatu. Siskollasi on siis huisin hyvä lahjamaku ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit