sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Paletit-vidosarja osa 2: Coastal Scents 88 Original Palette & Ultra Shimmer Palette



Höm. Luulin, että olin swatchannut kaikki paletit, mutta joko mattapaletti jäi välistä tai ne kuvat katosivat johonkin minun miljoonista kansioistani tai ovat jollakin muistikortilla, jonka kissa söi. Se olisi ihan mahdollista. Tällä hetkellä Hani-kisu on popsinut poikaystävän urehiluhousujen vyötärönkiristysnauhan molemmista päistä niin pitkälle, että kohta housut ei enää pysy päällä. Lisäksi se on järsinyt mun toisesta aerobic-kengästä nauhan poikki. Sekä yhdestä meikkipussista vetoketjussa olevan vetonauhan. Kumisaappaissa oli ( oli ) takana semmoiset läpsykät mistä ne pysyi kaupassa kiinni nipsuttimissa. Kitarateline on myös kokenut järsimistä. Telkkarin kaiutinjohto kelpasi oikein hyvin. Hani on oppinut kaatamaan roskiksen, jotta pääsee kiinni käytettyihin pumpulipuikkoihin. Niistä lähtee päät - muoveineen. Kuminauhan tipahtaminen lattialle koituu taatusti sen kuminauhan kohtaloksi. Lista jatkuu loputtomiin. Ihme kyllä se kissa näyttää edelleen ihan hyvinvoivalta ja energiaa riittää jahdata kaikkea mikä liikkuu.

Kertokaa, jos joku kaipailee mattapalettiswatcheja niin otan uudet kuvat joku päivä. Tässä kuitenkin shimmerpalettia.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Meikkihuoneen taru päättyy

Käytiin juuri kissan kanssa ulkona kävelyllä. Hani yleensä pelkää koiria, mutta tahtotila kaiketi voitti pelon, sillä tällä kertaa se vain k...