tiistai 3. huhtikuuta 2012

Pieni tukkauudistus

Mun tukkarutiinin monivuotinen kulmakivi eli Bonacuren latvasuoja röyhtäilee tällä hetkellä viimeisiään. Uusi tuubi maksaa nykyään noin 14 euroa. Mulla oli hyvin laiha rahapussi vielä viime viikolla, joten piti hieman odotella uuden ostoa. Vähensin käytön vain joka toiseen pesukertaan. Sieltä suojauksen alta paljastuikin sitten aikamoinen hamppulatva toisiinsa kietoutuvia ja takkuuntuvia suortuvia. Tilanne ei ollut vielä "mulla on kuollut eläin päässä" -tasoa, mutta ajattelin hoitaa homman pois alta ja menin eilen varaamaan aikaa, minkä sainkin heti täksi päiväksi. Kiva näyteikkuna, jossa oli meikkejä tarjolla hiustuotteiden lisäksi veti minua puoleensa - lisäksi siinä kehotettiin kysymään uuden asiakkaan tai opiskelijan alennuksia (opiskelijat -10%, uudet -5%). Liike on nimeltään Festino ja sijaitsee Joensuun keskustassa kävelykadulla. (http://festino.fi/)
Yritin ottaa itse kuvia vanhasta tugasta, mutta totesin, etten saa kättäni kurotettua niin pitkälle, että pehko latvoineen kaikkineen näkyisi kuvassa. Onneksi Vili. <3


Kun näin kuvat itse, niin hämmästelin ihan ääneen, että tuoltako se näyttää. Onpas se pitkä. Enpäs minä tiennyt siitä mitään. Melkein harmitti, että oli aika varattuna - huonot latvat tai ei.

Minä olen hankala asiakas kampaajalle, koska käyn niin harvoin, enkä oikein osaa kuvailla, mitä haluan. Tai siltä musta tuntuu. "Öö. Niiku kerroksia, mut sillee ei semmosia tsik tsik tasasia kerroksia.Haluan eroon tästä tattitukasta. Mulla oli täällä näitä kuvia, (nap nap nap, villi kännykän näpyttely, ja tuloksena sain kuvia kakuista ja piirakoista, se siitä). Noh silleen... Mun tukkaidoleita on niiku Britni ja Hilary Duff....... Tahtosin, et siihen sais tuuheutta. Mut ai ei, en halua että siitä tulee lyhyt. Herrajjestas, olkapääpituinen, en pysty, tää on niiku mun suojapeitto."

Minua informoitiin, ettei näin pitkään tukkaan voi tehdä kerroksia, joilla sais tuuheutta, ilman että mulle jää tosi tosi tosi ohkanen häntä sitä "pituutta". Sitten kampaaja-Kaisa keksi, että leikataan tuosta sivuilta lyhyemmäks, mut tehdään semmonen linja, että takaa jää pidemmäks.
Se ois nyt sit semmonen.
Minulla on ihan hippuhippupikkusen semmonen "aaaaaa-puaa-lyhyt"-fiilis, mutta se johtuu siitä mistä sekin, etten edes tiennyt, että se oli niin pitkä. Mä en enimmäkseen itse näe, että se on tosiaan takaa huomattavasti pidempi, kuin ne suortuvat, joita jää tähän eteen.
En edes tiennyt, että olin ihan näin kiintynyt pitkiin hiuksiini. Etenkään, kun en edes pitänyt niitä niin ihmeellisen pitkinä. :)
Olen tyytyväinen ja suosittelen kyllä mielelläni Festinoa. Liike on avara ja valoisa. Ja siellä on meikkejä. :D Joita en siis tällä hetkellä ostele, mutta olikohan Stargazeriä tosiaan tarjolla.  Aika nätti vadelman-vaaleanpunaisen-punainen oli, että ehkä kun seuraavan kerran tarvitsen leikkausta, niin Project 10 Pan on jo ohi.
Hintaa hommalle jäi opiskelija-alennuksen jälkeen 30,15€.
Arvostan sitä, että minulle kerrotaan, että jos haluat näin, niin siinä käy näin. Eikä niin, että minulle olisi vaan leikelty tähän pitkään tukkaan ne kerrokset niin kuin halusin, ja sitten mulla ois ollut semmonen himpulahäntä ponnarille pistettäväksi.

Nyt kun oon Project 10 Panilla, niin mullahan jää sit varmaan ylimäärästä rahaa käyttää hiuksiin. xD Oon niin vitsiniekka.
Ottaisin mielelläni pinkkejä raitoja. Sit mä haluisin pidennykset. Oon vähän sitä mieltä, että jos ostan klipsit, niin en viitsi niitä olla kiinnittelemässä kuin hyvin harvoin, mutta voipi olla, että budjetti ei jousta ihan niin paljon, että voisin ihan pysyvät pidennykset hommata. Kassellaan.

Hani löysi kämpästä itselleen uuden ulottuvuuden. Kaikki muut tasot se onkin tainnut jo käydä läpi. Tämän ylemmäs ei täällä pääsekkään.

13 kommenttia:

  1. noi uuet hiukset on niin mageet! tekee susta jotenki paljon raikkaamman näkösen ja avartaa kasvoja:) ihana annie<3

    VastaaPoista
  2. Ihana uusi tukka, soppii sulle! :)
    Ja kiittis tosta Festino-vinkistä, ehkäpä uskaltaudun minäki joskus leikkauttaan vaikka ottatukkaa taasen. Kuivia latvoja oon toistaiseksi tyytyny saksimaan ihan ite, en pystyis kyllä luopumaan tästä puoliselkäpituudesta. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Minä tosiaan viihdyin oikein hyvin siinä Festinon tuolissa, että suosittelen.
      Mä olen kerran elämässäni leikannut itse hiuksiani takaa. Sitä tuotosta sitten jouduttiin oikomaan ja menetin jonku 20 cm pituudesta, kun olin leikannut pikkiriikkisen vinoon. :D Olin tietty ala-asteikäinen, että ehkä niin ei enää kävis, mutta en kyllä uskalla koittaakaan.

      Poista
    2. Haha voi eiii, kuulostaa tutulta. :D Mää oon ollu pienenä niin fiksu, että luulin saavani piikkikammalla kiharoita aikaan, ja no, otsatukkahan siitä pietti leikata, ku ei kampa pyörinykkään enää irti... :D Nykyään oon jo niin väläkky, että leikkaan latvatkin eteen kammattuina, toimii. :) Kampaajilla tuppaa olemaan kovat korvat, ne ei usko ku itkee, että saa leikata korkeintaan kaks senttiä... ;)

      Poista
    3. Aahaha. Kampaajat on kuin vanhempia, ne tekee juttuja, joita ei pysty ymmärtämään "sun omaksi parhaaksesi". :D
      Mulla on ikuinen pyöröharjapelko, koska itse sain semmoisen jämähtämään päähäni.
      Vähänkö fiksua. Miksi mä en oo koskaan keksinyt tota eteen kampaamista?!?

      Poista
  3. Uii tulipa ihanat hiukset! Mulla on täällä parhaillaan tukkakriisi meneillään, hirvee juurikasvu ja rahaa ois pari euroa... tässä juuri punnitsen että kehtaanko pummia äidiltä rahaa ja kokeilla jotain kaupan väriä vai oottaa suosiolla pari viikkoa ja mennä kampaajalle.. yhyy, miksei aina voi olla hyvä hiuspäivä! Sulla on ihana blogi :) katon sun videoita aina huonoina päivinä ku tuun niistä niin hyvälle tuulelle :D oot niin ihanan pirtee. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! :) Ja kiitos!!! :)
      Mä oon niin todella pihi, että käyn tosi harvoin kampaajalla. Hiuksethan siitä tietty loppupelissä kärsii, mutta kun se on uusiutuva luonnonvara, niin koskaan ei ole liian myöhäistä rikastua ja alkaa sitten käyttää kampaajaa, kun on paljon rahaa. Sitten voin hommata terveen ja pitkän ja hulmuavan letin... sitten joskus. Kun oon rikas. Huoh. Hehe.

      Poista
  4. Huonokuntoisista latvoista eroon pääseminen on minusta aina ihanan piristävää! Pitäisikin muuten käydä leikkauttamassa latvat...

    Kivat hiukset ja kun vertaa noihin ennen-kuviin niin selkeästi siistimmät ja tyylikkäämmät. Juu ja parempikuntoisen näköiset (ja veikkaan, että myös tuntuvat siltä).

    Ihanat on hiukset ihanalla naisella! ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Tuntuvat paljon parempikuntoisilta. Ei enää löydy aamuisin jotain ihmesökerösolmuja hiusten latvoista. Harjakin menee läpi helposti :O tältäkö se tuntui? :D

      Kiitos!

      Suosittelen kyllä latvojen leikkautusta, kun siitä kerran tulee näin freesi olo. :)

      Poista
  5. Tosi nätti tukka! Mulla ei oo toivookaan, että harja menis hiusten läpi tuosta noin vaan.. Se on se vartin selvitystuokio aamuin illoin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. Harvinaista herkkua tämä on mullekin, vaikka en yleensä montaa minuuttia joudukaan hiuksia harjaamaan kerralla. Näitä ei ole silleen niin paljoa. :D

      Poista
  6. Hieno tukka (: Katon sun videoita usein, koska oot niin asiantunteva ja pirteä :D

    VastaaPoista

Meikkihuoneen taru päättyy

Käytiin juuri kissan kanssa ulkona kävelyllä. Hani yleensä pelkää koiria, mutta tahtotila kaiketi voitti pelon, sillä tällä kertaa se vain k...